Raahen 10 m väylän ja sataman ruoppaus tehtynä noin kaksi kolmasosaa
Merenkulkulaitos ja Raahen kaupunki solmivat 19.12.2007 Terramare Oy:n kanssa urakkasopimuksen Raahen 10 m väylän ja sataman ruoppauksesta. Urakkasumma on noin 38,9 milj.€, josta Merenkulkulaitoksen osuus on noin 15,2 milj.€ ja Raahen kaupungin osuus on noin 23,7 milj.€.
Urakasta on tällä hetkellä tehtynä noin 2/3 osaa. Urakka valmistuu vuoden 2009 aikana, joten vuonna 2010 Raaheen johtaa 10 m väylä.
Valtion väylältä on ruopattu kuokka- ja ketjuruoppaajilla kovia moreeni- ja sora massoja noin 715.000 m3, eli noin puolet. Väylältä suunnitellaan ruopattavan noin 1,4 miljoonaa kuutiota kitkamaita. Väylältä tulevat massat läjitetään vesiläjitysalueille.
Raahen kaupungin vastuulla olevan satama-altaan ruoppauksesta on ruopattu kaikki massat. Imuruoppaajalla on ruopattu pehmeitä massoja satama-altaasta noin 700.000 m3 ja kovia massoja kauharuoppaajilla noin 1.200.000 m3. Massat on läjitetty satamaan rakennettuihin läjitysaltaisiin, jotka ajan myötä rakennetaan satamakentiksi. Satamasta on louhittu noin 5.000 m2. Raahen kaupungin osuutta on rahoittanut myös Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus EAKR –osarahoituksin ja valtion kansallisin rahoituksin.
Väylän ja satama-altaan ruoppaukseen kuuluvaa aallonmurtajan puhkaisu on tehty, josta on ruopattu noin 170.000 m3. Aallonmurtajan puhkaisusta vastaavat yhdessä Merenkulkulaitos ja Raahen kaupunki.
Raahen väylän syventäminen työllistää tällä hetkellä noin 150 miestyövuotta. Työmaa on kansainvälinen, ja työntekijät ovat pääosin Suomesta, mutta myös muista maista.
Työmaalla on paljon ruoppauskalustoa
kauharuoppaajat Nordic Giant, Attila ja Koura, ketjuruoppaaja Ajax R, proomut Erik, Fredrik, Pena 4, Jupiter, Uranus, Frigg, Rind, SM 108 ja SM 112, hinaajat Lenne, Retu ja Vidar R, harayksikkö Halli + Pusku 2, haralautat Alu 1 ja Semi, yhteysalus Betty, mittausalus Norsemaid,
sekä paljon maansiirtokoneita
laahakaivinkone Manitowoc, puskutraktori, pyöräkuormaajia 2 kpl, maansiirtoautoja 4 kpl ja kaivinkoneita 2 kpl.
Hankkeeseen liittyviin kysymyksiin vastaavat: Väyläpäällikkö Håkan Knip, Merenkulkulaitos, puh. 040 580 6314 Satamajohtaja Kaarlo Heikkinen, Raahen satama, puh. 044 439 3930
|